Se on hyvvää se Classicin minttusuklaa, mutta sitä pitäs olla mieltä tuosta meiän omasta Mintusta. Onhan se jännä pentu. Sillä ei ehkä sittenkään ole sitä Viivin kiltin tytön katsetta, vaan ehkä semmonen ovelan kelmiläisen katse. Viettääköhän se liikaa aikaa meidän Lempin kanssa? Onhan se Viiviltä perinyt ainakin jotakin kuitenkin: ilmavainua ja rohkeutta ihan jakaa asti. Tuliskohan sitä yhteistyöhalukkuutta jostain vai pitäskö sitä itse alkaa (muka) jostain tekemään.
Hah.. tuossa taas todistettiin tyhjäksi näitä ikuisia hokemia, että mitä pitää tehdä. Oltiin Minkulin kanssa tuossa rannassa, jossa se vainuili kauhiasti kaikkia omasta mielestään jännää, eikä olleskaa välittäny niistä mun (muka) jännistä jutuista mitä silleen yhdessä oltaisiin voitu leikkiä. Niin jätinpäs sitten sen touhuilemaan ja karkasin siltä kukkulan päälle seuraamaan, että miten sille nyt tulis hirveä hätä, kun se jäi yksin ja se lähtis hulluna mua etsimään. No ei se lähde! Eikä tule mitään hätää! Siellä touhuili ihan rauhassa piiiiiitkän aikaa, kunnes piti lähtä katsomaan, että mitä se siellä oikein syö.
Kyllähän Minttukin kaikkia yhteisiäkin kivoja juttuja tekee.. niin ku noutaa damia... JOS ei ole just mitään muuta kivaa. Ja niitä kivojahan Minttu sitten löytää... kuolleita pikkulintuja (saldona nyt 3), kalan jäännöksiä, sorsien ja fasaanien jälkiä ja tölkkikin käy... upea aarre siis, karjalatölkki. Aika paljon nenä siis pikkulikalla käy. Arvata saattaa, että kaikki kivat nenähommat sujuu... makkarajälki, namien etsintä sisällä ja ulkona, verijälki... ja kivoja ovat lintujen siivet, kanipallot ja jäniksen koivet.
Että sotasuunnitelman laadintaan.. kontaktia, "tokoa", damiharjoituksia sisällä, enemmän metsäilyä jne jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti