lauantai 13. elokuuta 2011

VERI-kauden lopetus

Iitun tämän kesän viimeinen vesiriistakoe oli Utajärvellä. Iitu työskenteli samantyylisesti kuin aikaisemmissakin kokeissa ja pistemäärä se 38. Pistemenetykset noudosta, jossa "hieman" rauhaton paikallaolo ja hausta etäisyydestä jäi pari metriä uupumaan. Aavistuksen kuumempana muutoinkin kävi, mutta ilokseni palautukset ja luoksetulot erittäin miellyttävästi tulee nyt suoraan perille! Oli kivaa ja koepaikkakin eri kuin ennen. Oma jännityksensä oli vastarannalla olleissa ketuissa, että josko se Iitu ne keksii. Minkulimankuli oli turistina ja tutustui myös telkkään. Kivalla asenteella on Minttu riistan kanssa nyt ollut mitä on sille esitelty. Ei näyttäisi olevan problematiikkaa, kunhan saadaan noutokoulutus kunnolla vaan käyntiin. Pitääkin turinoida pentuisista vähän lisää, kunhan saa vain aikaiseksi. Nyt vielä kuva siitä Iitusta niiden palkintojen kanssa, että saadaan nekin dokumentoitua ennen sitä kaappiin piilottamista.


Ei kommentteja: