Matka kävi tavoittelemaan Iitulle sitä viimeistä VERI1:stä sitä vesiriistavalion arvoa varten. Valmistautuminen kokeeseen oli suhteessa kaikkien muidenkin kokeiden valmistautumiseen välillä olematonta-vähän. Urheasti taistoon kuitenkin toivoen, että aiemmin opitut asiat eivät olisi hävinneet mihinkään. Hieman oli epäilyksen tynkää, että noinko Iitun saa tyhjän veden hausta käskyllä pois ja mitenkö riistan käsittely säilyy hyvänä mutta mutta...
Tuli se pois.. sitten kun käskettiin ja teki hakua kun käskettiin ja ui hienosti ja pysyi ammuttaessa paikallaankin ja nouti sorsanki ja jäljesti sen sorsan ja toi senkin hienosti takaisin. Elieli tulihan se ykkönenkin sieltä! Ja ei tarvitse pisteillä häpeillä niilläkään 27/30. Vähennykset luovutuksista jalkoihin/linnun tiputtamisesta rannalle ravistelun ajaksi.
Hieman kannatuksen vuoksi ja myös koska onhan se kivaakin, niin ajettiin parina seuraavanakin päivänä Siikalatvalle kokeisiin ja Iitu jatkoi sitä tasaista työntekoa... seuraavana päivänä petrattiin ja pisteet 28/30 vähennykset hausta (jäi joku nurkka uimatta) ja vesinoudosta palautus jalkoihin. Ja seuranmestaruuskokeessa myös 28/30 vähennykset vesinoudon palautuksesta eli jälleen ravisteli rannalla ja jäljellä yritti ensin ilmavainulla selvittää ja sitten palasi jäljestämään jäljen. Näin ollen Iitusta leivottiin seuran VERI-mestari 2011. Tuli siellä toinenkin 1-tulos mäykylle, mutta pisteitä oli vähemmän. Muutoinkin tulostaso oli hyvä, kun ne terrieritkin napsivat niitä ykkösiä, joten kivat kokeet olivat! Ehkä vielä tälle vuodelle joku koe käytäisiin..? Mainostamatta tällä kertaa jääköön meidän olematon VAHI-menestys, mutta kerrottakoon, että koirassa ei ollut vikaa :)
Viivi se käväisi kyyhkymettällä (ilman minua..). Ei ollut oikein loppuun asti toiminut haussa koira. Hassua, kun koira ei muuta tekisi, kun hakua jos siltä kysytään. Vikaa varmaan vähän kaikessa, huono kunto, väärä ohjaaja, hännysteleviä uroksia ja seuraavana aamuna Viivi myös ontui raakasti vasenta takajalkaa, aristus oli varpaassa ehkä (?). Pölijä koira ku ei sano mihin sattuu, ottaa vain semmoisen marttyyrinasenteen, että vääntee vain minä kyllä kestän kaiken, vaikka naama mutturalla onkin, eikä kyllä varmasti mehtuulla sano, jos joku paikka kränää. Mutta olihan se Viivi toki niitä tipusia metsästänyt, löytänyt ja tuonutkin. Jospa sitä seuraavaksi sitten sitä sorsanpyyntiä. Kehtaa ottaa sen KVA-V:nki sinne mukaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti