keskiviikko 31. elokuuta 2011

Menneitä tapahtumia

Äkkiä päivittämään, kun vielä muistaa mitä piti päivittää. Aika kuluu hurjan nopeaa näiden koirien kanssa näin syksyllä. Tärkeimpänä meidän huushollia liikuttavana asiana lienee metsästyskauden aloitus, johon liittyen nurinaa meidän Viivin uskomattomasta ajoituksen hallinnasta. Niinhän se Viivi sitten tyylilleen uskollisena rikkoi käpälänsä 19.8 (niinkylläaivanjuuriniin päivää ennen sorsastuksen aloitusta, myöskin kahta viikkoa ennen flattimestaruutta). Hyvähyvä Viivi... mutta minkäs teet. Reissu lekurille oli paikallaan ja tikit (juu ei pysyneet) anturaan, antibiootit ja anestesia pitävät huolen ettei tarvitse edes haaveilla mestaruuteen osallistumisesta. Tosin nyt onkin jo nähty ettei se käpälä ole vielä koekunnossa.

Mutta se metsästys. Joka alkoi tietenkin jo 10.9 ja kävi se Viivi sen reissun. 20.8 jätettiin meillä väliin sattuneesta syystä. Malttia riitti sen yhden päivän ajan ja 21.8 lähdettiin iltalennolle. Viivin koipi niin hyvin pakettiin kuin mahdollista ja ei ontunut, joten varovaista käyttöä. Pari tavia Viiville ja oppilaana mukana olleelle Mintulle yksi tavin haku maalta (Hyvä Minttu!). Pakko oli tietenkin antaa Viiville sitä saikkuakin, mutta keskiviikkona reissattiin Ranualle. Viiville saatiin vain vähän noutoja. Minttu rohkaistui hakemaan yhden hyvän tiputuksen markkeerauksena vedestä ja eräs iltakävely "lastentarhalaisten" kanssa toi yllättäen eteen vielä yhden riistatyön Mintulle metsässä ollen raanasorsan muodossa (jonka pikkukoira itse löysi). Ihan ei tohtinut Minttu vielä napata suuhun karkuun pyrkivää heinäriä, mutta kovaa metsästystä Mintulta silti, vaikka isäntä kiirehtikin kolkkaamaan lintua.

Nyt Viivi jatkaa saikkua, kunnes koipi on kunnolla parantunut eli ei metsässä rymyämistä. Minttu on aika pitkälti tehnyt jo sen mitä tänä syksynä riistatöitä tarvitsee (ehkä vähän enemmänkin jo). Iitulle ja Viiville toivon mukaan saadaan vielä noutoja. Lempikin pääsi irti juoksemaan reissulla ja komea kettuajo saatiin näin kauden alkuun (hyvä Lempi!). Ja jospas se Lempsu kunnostautuu tässä syksyn ja talven aikana vielä lisää.

Sitten muiden päätähuimaavan loistaviin saavutuksiin eli Viivin V-pentueen pojat. Topille (Vellu-Vermutti) PK-hausta piirinmestaruus! Ja se toinen 1-palkinto sitä KVA-arvoa varten. Aika ylpeitä vaan ollaan :) Onnea Jossu ja Topi! Ja sitten se komea Jippo (Viski-Vihtori), joka kävi näytelmissä ja sai sen ensimmäisen (!) ERI:n ja oli ensimmäinen luokassaan. Onnea Jippo ja Laura! Muutkin V-pennut lienevät ahkeroineet lähinnä metsällä oletettavasti molemmat Iitat ovat päässeet sorsastamaan ja Helmikin kuuluu tehneen hyvää työtä sillä saralla ja se yksi veli se edelleen tekee niitä poliisin hommia.

Melkein unohtui yksi näiden omien tulossaldoon lisättävä asia, nimittäin meidän Iitun MEJÄ-koekausi on sekin vedetty läpi. Pohjoisen mäykkyjen kerhonmestaruuskokeessa Iitu jäljesti ihan kivasti, kompastuen ainoastaan katkokulmaan, joten tulos VOI2 ja se kerhonmestaruus! Ensi vuodelle jää sitten niiden ykkösien metsästys...

Sitten nämä muut pentuset. Ihan ihanimmat mäykkypennut on tavattu kertaalleen pentupainin ja verijäljen merkeissä. Paikalla olivat molemmat Messit, Rokka ja tyttövoimaa edusti Sirkku. Aivan mahtavia olivat ja kaikki olivat kiinnostuneita verijäljestä! Toivottavasti ensi viikolla nähdään taas näiden flattimestaruushulinoiden jälkeen!

F-pennut ovat läpikäyneet kasvattajan TOKO-kurssin (eli Minttu, Nemo ja Vilma :) ja jatkavat opiskelua OSN:n TOKO-kurssilla. Seuraavaksi niitä noutoharjoituksia sitten tehdään yhteisin hartiavoimin ja myös tokoa jälleen suunnitteilla niin mäykkylapsosille kuin lättylöisillekin! Meillä ainakin Mintulla alkaa olemaan jo se ensimmäinen hieman hankalampi kehitysvaihe menossa, kun sukukypsyys alkaa kolkuttelemaan ovella ja sitä myötä kaikkea muutakin ihmeteltävää on niin paljon. Eli varovainen opetusvaihe menossa, jossa lähinnä vahvistetaan jo opittua. Mutta katsellaan miten kehitys kehittyy...


Ei kommentteja: