maanantai 9. joulukuuta 2013

Suurperhe

Suuret pentueet kulkevat suvussa. Minttu on nimittäin pyöräyttänyt 9 pentua Zebulons kennelille, jonne se on liisattuna. Näissä murmeleissa on 7 veljestä ja pari siskosta. Niin kaukana ei ole se aika, ettenkö muistaisi mitä tuo yhdeksän flattipennun hoitaminen luovutusikään vaatiikaan. Hyvä että ovat siis Ruotsissa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että enään 8 viikkoa ja saamme hakea Mintun kotiin! Pentueen isä on saksalainen Jasper Umbra Fida, joka on saman kennelin kasvatti kuin Migi, mutta eri sukua kuitenkin. 

Kotimaassakin on tapahtunut. Mäykkytyttöset pyörähtivät näyttelyssä. Tuksu esiintyi hienosti ja näytti ilmeisesti myös hienolta. Tulos oli ERI SA ja JUN2. Irma (Isagroves Cherry Bomb) ei ollut aivan kotonaan kehässä ja EH JUN4 tuloksena. Mukana oli myös pikkunen Pipsa (Track-Action Butterfly), joka oli ROP-pentu. 

Viivin pojat ovat niin ikään urheilleet. Jippo (F.Viski-Vihtori) tokoili EVL3:sen, joku nolla sieltä oli, mutta eiköhän ne satu kohilleen vielä ja ykkössadetta odotellaan. Mintun veli Väiski (F.Flipflop) on esittänyt mieskuntoaan ja pentuja odotellaan Taka-Tapiolan kennelliin Taka-Tapiolan Katalle saapuvaksi.

Iloista joulun odotusta kaikille! Meillä Viivi on jo syönyt läjän pipareita... Muut tytöt ovat olleet enemmän kulutuspuolella. Vaikka noutajien kausi meillä on ohitse niin metsästämään päästään Lempin ja Tuksun voimin. 

Tuksu

Lempi

Ei kommentteja: