sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kauden avauksia

Sekä A- että B-pennut ovat täyttäneet vuoden! Onnea teineille! Näistä Nomi (F.Bang-A-Boomerang) on jo aloitellut TOKO-koiran uraa ja onkin upeasti saavuttanut jo ykköstulokset sekä alokas-, että avoimesta luokasta. Onnittelut!!!

Migi (Mingus Umbra Fida) on myös juhlinut synttäreitään ja on jo kaksivuotias nuorukainen. Tämän kunniaksi Migi ilahdutti meitä saamalla WT-kokeesta ALO1-palkinnon! Onnea!

Tietenkin myös Aava (Zebulons Joy) on täyttänyt jo vuoden ja tämän kunniaksi kävi terveystarkastuksessa hakemassa terveen paperit, lonkat siis A/A, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0. Tämä kaunis neitokainen debytoi myös näyttelyrintamalla junioriluokassa ja sai ERI:n ja sijoittui toiseksi! Samassa näyttelyssä Poju (F.Tohveli) esiintyi myöskin edukseen ja sai niinikään ERIN:n ja oli käyttöluokan toinen. Vilma (F.Fay) oli vähän kaljuna ja käyttöluokasta EH ja kolmas. Aiemmin on esiintynyt myöskin Mortti (F.Torojolli), joka sai silloin EH:n.

Aava, kuva H.Mikkonen
Poju, kuva H.Mikkonen

Meillä oli myös perinteiseksi muodostunut keväinen F.A.T. camp kilpaileville ja sinne aikoville flateille viikko sitten ja superkiitokset osallistujille ja kouluttajalle! Hauskaa oli!

Kuva: Jossu Rotko
Selvästikin mielenkiintoinen vuosi tulollaan...

Ei kommentteja: