torstai 22. helmikuuta 2018

Viime vuosi

Hieman myöhässä kerrataan viime vuotta, kun tulee tuonne fb-sivulle kirjoiteltua aina nopeammin uutisia. Seuratkaa ihmeessä sieltäkin filurin sivua, se löytyy: https://www.facebook.com/filurinkennel/  

Mutta tässäpä lyhyt summaus viime vuodesta. Pentueita ei syntynyt, mutta Suomeen muutti kaksi Migin pentua Ore ja Martina (Actualis ja Susedalens kennelin pentueista). Martinan olisi pitänyt mennä sijoitukseen, mutta tuohonhan tuo jäi. Martina on näppärä noutajanalku, siitä kasvatetaan seuraavaa metsästysnoutajaa meille. 

Oman koirat kävi kokeissa aika vähän. Minttu sai nomessa toisen AVO1:sen ja voittajasta VOI3:sen. Se saattaa riittää sille ja ehkä jotain muuta harrastamista voisi tänä vuonna kokeilla. Tuksu kävi kahdesti mejäilemässä ja 2 x VOI1 ja FI JVA! Viri sai sertin näyttelystä ja Sora on saanut kasvaa rauhassa ja aloittelee koeuraa tänä vuonna. 

Vuoden isoimpia saavutuksia oli Rinan ja Helin (F.Tarina) flattimestaruuden voitto. Meidän kenneli palkittiin mestaruuden parhaana, mikä oli meidän mahtavien koiranomistajien ansiota, joten suurkiitos! Voittajaluokan koirakoista kolme sai VOI1-tuloksen tänä vuonna. He olivat Filurin Tarina, Filurin Fliflop ja Zebulons Forever Dorado. Nalli lisäksi suoritti käytännön metsästyskokeen hyväksytysti. Taipumuskokeen suorittivat M-pentueen tytöt Filurin Magpie, Mayfly ja Myrtle. Näistä Alli sai lisäksi 2 x ALO1. ALO1 sai myös Filurin Bang-A-Boomerang. Mingus Umbra Fida ylsi voittajaluokassa VOI2-palkintoon. Rina palkittiin vuoden NOME-flattina 2017.
.
TOKO- ja rallykentillä tuloksia tekivät flateistä: Filurin Villi-Viini, joka on meidän ensimmäinen rallyvalio! Filurin Fink sai 2 x EVL1 tokossa. Filurin Magpie nousi rallyssa voittajaluokkaan ja Filurin Myrtle teli TK1-koularin ja nousi avoimeen tokossa. Veteraani-ikäinen Filurin Viski-Vihtori aloitteli rallyssa ja sai alokkaassa kaksi huipputulosta.

Mäyräkoirat eivät jääneet noutajien jalkoihin tänä vuonna. Filurin Aitojäärä voitti mäyräkoirien MEJÄ-mestaruuden. Ja valioihin lisättiin kolme uutta FI JVA:ta Filurin Ilex, Filurin Aitojäärä ja Filurin Ampiainen. Reetta (f.ampiainen) hurautti ajaen kennelimme ensimmäisen MÄAJ-tuloksen, joka oli AVO2. Filurin Ahojäkkärä viimeisteli LUT-uran käyttövalion arvolla. Uusia mäyräkoiravalioita leivottiin tänä vuonna siis neljä. Mahtavaa!

Siinä pikakelaus vuoden parhaista saavutuksista. Tämä vuosikin on pärähtänyt jo monilta osin kivasti käyntiin. Näyttelyissä F.Fink kipaisi hakemassa sertin. Tulokset ovat hakeneet myös F.Magpie, jolle ERI, sekä F.Kaarnikka, jolle EH ja ERI F.Kuuralle. Terveystuloksia on saatu M-pentueelle, joista neljä on tutkittu terveiksi lonkista ja kyynäristä. Näiden lisäksi F.Minion on suorittanut huume- ja rahakoirien  testit hyväksytusti ja työskentelee nyt poliisikoirana. Paljon onnea Mossen uralle!

Pentusuunnitelmat meillä muuttui ja Aavan juoksut tältä erää on juostu. Päivitämme pentusivut hetimmiten, kun uusi uros on päätetty! Joka tapauksessa uros tulee olemaan koira, jolla  on metsästyskoenäyttöjä.



Ei kommentteja: