perjantai 28. syyskuuta 2012

Veet nohevana ja muuta uutista.

No johan näyttivät V-pojat mistä kamppeista heidät on tehty! Jippo (F.Viski-Vihtori) ja Topi (F.Vellu-Vermutti) nomeilivat molemmat ALO1-tuloksen verran! Hirvittävän paljon onnea Laura ja Jossu! Nuin sitä pittää! Vähän ollaan ylpeitä, kun kehuja on kuultu, vaikka tiedettiin jo ennestään että hyviä ovat. Siskolikka Helmi (F.Villi-Viini) oli nomeilemassa toisaalla, mutta sortui noutamaan väärää tipua. Pääkopankin oli käynyt testauttamassa hyvin tuloksin 170 ja ilman miinuksia. Kaikki tästä pentueesta testatut ovat osoittaneet olevansa myös luonnetestimittarilla hyvällä moottorilla varustettuja työkykyisiä koiria, hyvähyvä. Jippoa on kokeiltu myös TOKO:ssa, josta tulossaldokin on jo avattu VOI2-tuloksella. Melkoinen monitaituri siis tämä pari. Topikin se on käynyt myös korottamassa tuota koularirivistöä ja nostettiin tittelistöön EK3. Ihan mieletön vuosi on tällä parilla siis takana.  

Topi kuva: downmoore.kuvat.fi

Jippo


F-pennuillakin on yritystä ollut. Merlin (F.Fellow) ehti jo avoimeen luokkaan ja palkittiin AVO3-tuloksella. Väiski (F-Flipflop) ei oikein ollut kartalla ja ALO0 nomesta. Koepaikkoja ei ole suorastaa sadellut, ruuhkaa tuntuu olevan, ilman nomekoepaikkaa tältä syksyltä ovat jääneet ainakin Minttu ja Marge ja Nemoa ei arpaonni ole suosinut taippareihin. Ensi vuonna sitten, onneksi metsästyskautta on jäljellä ja reenaamaankin ehtii vielä kunnon maastoihin, ettei tässä jouda laakereilla lepäämään. Mennään sitten ensi vuonna kokeisiin kunnon rynnäköllä näiden kanssa.

T-pentueesta on kuulunut hyviä juttuja. Tyytyväisiä tuntuvat omistajat olevan näihin reippailijoihin. Jotkut ovat ehtineet ihan uimasillekin asti vielä tänä vuonna. Toivottavasti nähdään mahdollisimman monta lähestyvillä pentutreffeillä, kunhan saadaan lopullinen päivämäärä lyötyä lukkoon. 

Tax

Meillä tämä vuosi näköjään alkaa ja loppuu koiranäyttelyyn (erikoista..) sillä Jyväskylän kv on marraskuussa ja meiltähän mennee sinne kunnon porukka mustanruskeassa värityksessä. Epäilen myös, että nämä meidän taitavat flattipojat ja -tytöt ehtivät vielä johonkin kokeisiinkin tälle vuotta. Eli tsemppiä edelleen kokeilijoille! 

Jatkojalostussuunnitelmia käännellään ja väännellään sillä sitä toista sukupolvea piirrellään jo paperille. Ensimmäisen polven filureita tulee vielä Iitusta lisää, sehän on jo kuulutettu eli Brenneke x Iitu- yhdistelmälle toivotaan onnea. Flattejä ei ensi vuonna meidän porukkaan lisää näillä näkymin saada, mutta josko sitten 2014 tästä F-pentueesta löytyisi sopiva emäkoira ja jostain se sulho. Topille on suunniteltu pentue Emkristinas-kenneliin ensi vuodelle. Mielenkiintoinen pentue sinne tulossa. Täytynee yrittää käydä vakoilemassa mimmoista jälkeä Topi jättää jahka pentuja tulee. Sitten taas meidän mäykyillä on paljon kiinni kaksivuotisterveystarkastuksista, että miten käy R-pentueen suhteen jalostusmielessä. 

1 kommentti:

Helminaattori kirjoitti...

Helmillä ainakin rällää vielä tälle vuotta :) RTK1:stä haetaan, mut ei ehitä saada tälle vuotta kun kisoja ei oo lähialueilla enää lokakuun jälkeen :/