torstai 21. heinäkuuta 2011

Flattileiri 2011

Niinpä starttasi meidän poppoo 9.7 kohti Pomarkkua. Osa jätettiin Ouluun eli ripoteltiin ympäri kyliä ja mukaan lähti koirista Minttu ja Viivi. Leirille saavuttiin 10.7 ja reenejä seuraavat neljä päivää. Osallistuimme Jo ja Richard Hewisonin (kennel Casblaidd) harjoituksiin. Viivi aloitti hieman Richardin ryhmässä villitiimiläisesti reenit. Sinällänsä arvata olisi pitänyt, että markkeerauksen jättäminen on sille vaikeaa, kun se on aina ne saanut hakea. Toki pillitottelevaisuuden nyt siinä olisi pitänyt olla parempaa. Mutta siitä sitten etenimme kohti vakaampaa työskentelyä. Treenien taso oli osittain just sopivaa meille ja osa tehtävistä ehkä vähän helppojakin jopa. Mutta ideanahan onkin oppia itse ja sen suhteen Richardin treenit olivat erittäin hyödylliset. Tuli tutustuttua brittien tyyliin kouluttaa koiriaan ja osittain mennään samoilla opeilla osin oli erilaista lähestymistapaa. Pääsi se Viivi tekemään joitain kivoja markkeerauksia ja linjoja siinä samalla.

Richard kouluttamassa pikku-filureita

Mintun kanssa olimme Jo ja Richardin pentukoulutuksissa ja siellä ihan noudon alkeisasioita eli mm. damin pitämistä, luoksetuloa, paikallaoloa, malttia ja seuraamista. Ja paljon tiedon jakamista, mikä oli parasta.

Jo'n opissa

Muita Filureitakin oli lähtenyt leireilemään, mikä oli tietenkin mahtavaa. Päästiin seuraamaan Jipon (F. Viski-Vihtori) ja Lauran, sekä Topin (F.Vellu-Vermutti) ja Jossun treenejä. Hyvältä ne Viivin pojat näytti, ei tartte häpeillä ;) Topilla tasainen, tarkka tyyli työskennellä ja Jipolla hirvittävä vauhti! Molemmat varsin hienoja!

Pikkuisempia Filureitakin oli mukana, kun Mintun sisaruksista Merlin, Marge ja Väiski oli leirillä. Ihastuttavia ovat! Ja lupaavia. Toivottavasti saivat leiristä paljon kotievästä.

Merlin, Marge, Minttu ja Väiski

Ryhmämme Villitiimi (perustajajäseniä edesmenneet Tahvo - Chiccoxen Bashful Bumpkin ja Masu - Chiccoxen All By Myself) koki murskamenestystä leirillä. Jippo saavutti AVO1-tuloksen Mejästä. Hennan Oodi voitti Totojuoksun ja koko joukkue voitti leirikisan!

Tiimimme menestys huipentui Open Showhun (tuomarina Jo Hewison), jossa Hennan Oodi oli BIS2, onnittelut! Ja Viivin poika Jippo (F.Viski-Vihtori) BIS4 ja parhaiten sijoittunut uros! Paljon paljon onnea! (ja vie se Laura näyttelyyn!). Topi taisi olla käyttöluokan 3. (?) ja pentusista kaikki sijoittuivat pikkupentuluokassa Minttu oli 2. samoin kuin Väiski.

Hieno upea Jippo (F.Viski-Vihtori), kuva H.Mikkonen

Mahtava leiri mahtavassa seurassa, suuret kiitokset järkkäreille, kouluttajille, kaikille Filureita paikalle tuoneille, villitiiminjäsenille, ystäville ja kanssareenareille. Lisää kuvia leiristä tulnee galleriaan.

Ei kommentteja: