torstai 28. huhtikuuta 2011

Sylvin luona kylässä

Eilen kävimme kyläilemässä Sylvin kotona. Mukana olivat myös pikkulikat Minttuja Vilma. Likaiset pikkulikat, kun olivat niin varpusia juuri pestyn ja puunatun Sylvin rinnalla. Tytöt ei ollu alkuunsa oikein reiluja, kun leikkivät ensi alkuun vain kahdestaan, mutta kyllä se juttu alkoi sitten luistaan Sylvinkin kanssa. Pihalla riehkaamisen jälkeen tytöt pääsivät sisälle Sylvin residenssiin ottamaan iltaunoset. Nätisti tytöt olivat kylässä. Muutaman huomautuksen saivat lasten kanssa käyttäytymisestä (ei saa hyppiä) ja metelöinti portin takana loppui sekin lyhyeen kasvattajan murahduksen jälkeen. Sylvi oli ihanan suloinen. Illalla kotona pääsivät meidänkin tytöt suihkuun ja manikyyriin. Ihanan puhtaat turkit ehdittiin tosin jo aamulla taas sotkea, kun meidän isot tytöt (!!!) Viivi ja Lempi ovat opastaneet heitä kuoppien kaivuussa. Olen yrittänyt sanoa ettei sellaisia ole kuin "maan alla työskenteleviä noutajia", mutta minkäs teet... Positiivista sinällään, että multaa ei ainakaan suuria määriä ole enään sisäisesti nautittu. Tänään lähtee Vilma omaan kotiinsa :) Ihanaa mutta ah niin haikeaa.

Ohessa "seisomakuva" Sylvistä. Oikeasti se seisoi hyvin juuri tuossa (ja vain tuossa) kuvassa.. ja kukas se juuri sillä hetkellä on kameran edessä. Aivan oikein... muuan Vilma :D


Ei kommentteja: