tiistai 10. toukokuuta 2011

Hei.. me kouluttaudutaan ja muuta sillisalaattia.

Ainakin vähäsen. Viime pyhänä oli Valkosen Esa kouluttamassa OSN:n NOME-toimikuntalaisia. Siellä sitten käytiin mekin Viivin ja Mintun kanssa. Minttu ei päässyt oikein mitään tekemään, mutta osoitti se mielenkiintoa yhden markkeerauksen suuntaan (ehkä vahingossa), kuuli startterin laukauksia, näki ison traktorin ja junan, paljon ihmisiä, koiria hengaamassa ja töissä, sekä nukuskeli autossa. Riittäähän se sekin NOME-kouluksi Pikku-Minkulle. Reipas oli pikkukoira.

Viivi oli hieman nuorempiensa joukossa, sen ryhmässä oli avo-voi koirakoita. Koulutuksesta nyt jäi päällimmäisenä mieleen se mitä ajattelinkin eli koiran ohjaajan pitäisi pysyä jotenkin kärryillä, jotta se koiran ohjaaminen olisi sujuvampaa. Pölijä sitä on, kun on unohuttanut niin paljon jo siitä omasta koirastaan. Viivi toimi hyvin tavallisella Viivi tyylillään. Oli hyvin tosissansa. Esalla oli hyviä juttuja mietittäväksi ja jäihän siitä taas takataskuun muutama treenattava asia. Enemmänkin olisin halunnut seurata ja ehkä se sunnuntain koulutus olisi ollut Viiville omiaan, mutta kun oli niitä äitienpäivän äitivelvollisuuksia. Tosin päästiinhän sitä Viiviä harjoituttamaan illalla verijäljelle. Tai siis JP pääsi.. yksi hukka linnun makuuksiin? ei ainakaan hirvenjälkiin sillä tuoreita jälkiä oli joka puolella eikä niihin seonnut, mutta pyynjäännökset oli ollu hukan lähellä.

Sitten me on taas koulutettu sitäkin taipparikurssia. Eilisestä koulutuksesta jäikin ihan hyvä fiilis. Eka kerta menee vähän tutustuessa koirakoihin, mutta nyt osasi jo tehdä jokaiselle sopivia vähän "räätälöidympiä" harjoituksia. Minttu ja Viivi olivat myös mukana. Viivi teki palloilla hakua ja Minttukin pomppi mukana.

Mintun työlistalla on viime päivinä ollut pallon ja pentudamin kanssa noutoleikkiä ja ihastuttavalla pennun innolla se vielä palauttaakin. Nyt pitää vain itse muistaa että se kaksi toistoa kerrallaan on tarpeeksi. Hajuihin on tutusteltu, Minttu on tehnyt ihan makkarajälkeä (menee liian lujaa, tarvittaisiin valjaat), pupuakin on vähän raahattu Mintulle ja kanipallo oli tosi pop-juttu!

Minttu pääsi lauantain koulutuksen jälkeen leikkimään Margen ja Sylvin kanssa. Kivaa tuntui kaikilla olevan ja temuaminen olisi varmasti jatkunut ja jatkunut. Marge oli ihan hilkulla että menee uimaan. Kaikki kolme ovat aika persoonia, jokanen omanlaisensa. Ihanaa seurata mitä näistä oikein kasvaa.

Iitu vain kasvaa ja kasvaa ja kasvaa. Jossain oli syntynyt 13 mäykkypentua... hui kamala, onko tässä aihetta kasvattajan painajaisiin. Tänään on 1. astutuksesta 62 vuorokautta, ei merkkejä synnytyksestä.

Kuva K.Sikala

Ei kommentteja: