torstai 19. toukokuuta 2011

Paljastuksia...

Olipas siis vielä yksi filurilaisten blogi eli Pikku-Vilma (F. Fay) esiintyy myös blogissa. Blogissa tapetilla siis Vilman pentuaikaa ja kisujen elämää.

Toinen ei niinkään paljastus eikä oikein edes uutinenkaan enään, on se että meidän Viivi se treenailee taas NOMEa. Ja miks just meidän reeneissä aina sataa??? Ensimmäiset omat reenilöiset ei ollu mikään hurraamenestys. Kun sehän on niin, että kyllähän Viivi kuuntelee pilliä ja pysähtyy ja ottaa suuntia. Mutta ihan maailman raivostuttavimmin hutiloiden. Eli keskittymistä haetaan ja myös pikkaisen napakampaa reagointia siihen pilliin! Ei silleen mitään kiirettä tai paniikkia tai ressiä tmv. Mutta kun se on ilmoitettu siihen piirinmestaruuteen, niin voishan se vähän häävimminkin mennä.

Meidän uudessa reenipaikassa nyt takana kahdet ohjausreenit ja myös toisella kertaa markkeerausta. Kierroksia oli eilen liikaa ja siitä oppineena ensin se lenkki, ensin markkeeraus ja ensin sitä kontaktia ja toisella kertaa vasta niiden jälkeen linjaa. Eilisiin paikkoihin ja nou roplem. Mutta saattoi siihen vaikuttaa myös se, että nokkoset pisteli meiän Viivin herkkiin käpälöisiin ja vauhti senkin myötä vähän rauhallisempi tänään. Tai ehkä se ei huomannu eilen kiihkoissaan niitä nokkosia..???

Ehkä pitää Viivin(kin) kanssa oikeasti panostaa siihen reenin valmisteluun koiran kanssa, että sais jo etukäteen kuuntelutaajuuden viritettyä. Plus ottaa lenkkikengät käyttöön... ja ei pelkästään pillireeneissä vaan Viivillä uupuu pentujen jälkeen ihan fyysistä kuntoakin.

MEJÄ menee kuulemma ok. Sehä nähään viikonloppuna onko se edelleen ok.

Ei kommentteja: